1970-luku
”Myllypuron ateljeetalot olivat muuttovalmiit loka-marraskuun taitteessa 1973 ja silloin minäkin muutin sinne perheeni kanssa. Kenelläkään meistä ”alkuasukkaista” ei ollut kunnollista työtilaa aikaisemmin ja olimme todella iloisia tilanteestamme. Alussa yhteiselo oli varsin vilkasta keskinäistä vuorovaikutusta iloisine juhlineen. Puutarhasuunnittelijan tekemä yhdenmukainen malli asuntojen edustan pienellä nurmella alkoi muuttua, kun jokainen teki pihansa mieleisekseen.
Vuosien mittaan kokemuksiimme on jäänyt myös useita surunkauniita hetkiä, kuten esimerkiksi yhdessä hoitamamme Pekan (Mäkinen) hautajaiset. Finnairin tuolloisesta lentolakosta huolimatta saimme tuotettua hänelle niin rakkaasta Italiasta vielä nupullaan olevat unikot sekä Casa del Popolosta paikallisen työväenpuolueen lipun. Se liehui hautajaissaattueen kärjessä, kun muusikkoystävämme soitti huilulla kappaletta Bella Ciao. Seremonian päätyttyä palasimme Pekan ateljeehen, jossa muistellessamme tätä värikästä persoonaa emme juoneet perinteisiä hautajaiskahveja, viiniä riitti. Paikalle saapui myös kollegoita ja ystäviä kylämme ulkopuolelta. Muistelimme hauskoja sattumuksia ja kokemuksiamme Pekan kanssa ja kuten tavallista, niin tämäkin tilaisuus kesti yön, aamun ja vielä seuraavan päivän iltamyöhään asti.
Vuosien kuluessa useiden asukkaiden elämäntilanteet ovat muuttuneet, jotkut eivät enää ole joukossamme, toiset ovat muuttaneet pois. Osa meistä käyttää tilaa pelkästään työskentelyyn, sillä tavoin minäkin jatkan Myllypurossa. Jos ajattelen vaikkapa näyttelyitä, jotka olen siellä valmistanut ja jotka ovat kuljettaneet minut maailmalle ja eri maanosiin niin voin vain todeta, että suurin osa elämästäni liittyy tähän kyläyhteisöön.”
Sirkka-Liisa Lonka
kuvataiteilija
1980-luku
”Asuin lapsuuteni Myllypuron taiteilijakylässä ja kylä olikin todella suuressa roolissa elämässäni, niin kuin lapsuuden ympäristö monelle on. Taloja ympäröi metsä, lapsia tuntui olevan paljon ja se, että aikuiset työskentelivät asuntojen yhteydessä olevissa työtiloissa, loi oman leimansa jokapäiväiseen elämäämme. Asuntomme keittiöstä johti ovi isäni työhuoneeseen ja siellä muistan viettäneeni monet hetket leikkeihin uppoutuneena. Eikä isäni työhuone suinkaan ollut ainoa työtila, jossa muistan aikaa kuluttaneeni. Ehkä vasta koulun alettua ymmärsin kunnolla, mitä muutakin kuin taiteilijoita ja kyläyhteisöä Myllypurossa asuminen merkitsee. Kuitenkin näiden kahden maailman yhteensulautuminen on ollut tervetullut elementti elämääni. Vapaus tuntui myös olevan suuressa roolissa, mutta kaikesta vapauden tunteesta huolimatta taiteilijakylä tuntui turvalliselta kasvuympäristöltä. Vielä teini-ikäisenäkin saatoin viikonloppuisin livahtaa nukkumaan kylän pyörävarastoon, jos kotona olin kovasti uhonnut.”
Rauha Mäkilä
kuvataiteilija
1990-luku
”Muutin Myllypuron taiteilijakylään marraskuussa 1995. Silloin lähimetsä oli vielä sakea metsä ja kallioinen mahtava keidas. Vuosikymmenten varrella on lähiympäristömme metsien tilalle tullut paljon lisää rakennuksia, mikä on supistanut kaupunkiluontoa kylämme suunnalla. Asukkaina ja taiteilijoina olemme vahvasti puolustaneet lähiluontoa ja korostaneet sen merkitystä niin työympäristönä kuin virkistyksen lähteenäkin, ekologisia näkökulmia painottaen. Taiteilijakylässä on paljon luonnon ystäviä! Yhdessä olemme vuosien varrella järjestäneet monenlaista ohjelmaa, näyttelyitä, metsän arvoa esiin tuovia tapahtumia sekä tehneet valituksia kaupunkisuunnittelusta. Kylämme asukkaat ovat toimineet aktiivisesti kuvataidejärjestöissä ja taiteilijaseuroissa sekä asukasyhdistyksessä. Olen asunut taiteilijakylässä yli neljännesvuosisadan ja luonnonsuojelun konkarina aina metsää arvostaen.
Kylän sijainti metsän reunalla on ollut mainio, ja olisin toki suonut, että villiä metsää olisi jäänyt laajemmin jäljelle tulevillekin sukupolville. Rauhallinen ja inspiroiva ateljee on upea mahdollisuus arkiseen luontosuhteeseen ja silti museot ja galleriat ovat metromatkan päässä. Taiteilijaresidenssit ulkomailla ovat tuoneet taiteelliseen työskentelyyn sopivaa vaihtelua ja omalle työhuoneelle Suomeen on aina mukava palata.”
Tuuli Luukas
kuvataiteilija